Tommi Parkon runokurssi
Kuolema on kulkenut mukanani isän kuolemasta (1965) lähtien. Se on raivostuttanut, itkettänyt, ärsyttänyt, pelotellut, rääkännyt. Se on vienyt monia rakkaitani. Kuoleman läpi olen elänyt, herkillä ja vajaasti,
kunnes
Haminan
Poitsilassa Tommi Parkko antaa viisipäiväisen
runokurssin ensimmäisen tehtävän: kirjoita niin kliseinen runo kuin
mahdollista, toiseksi kirjoita niin tuore runo kuin mahdollista. Aiheesta
kuolema.
Kirjoitan:
1. Kuu hopeoi viikatteen.
Loppuun palanut
narsisti huojahtelee.
Tuosta kaikki irti,
viikatemies lipoo suupieliään.
Nyt leimaan lippusi,
matkasi on viimeinen.
Kun vainajan sielu
soljuu Tuonelan virrassa,
äiti katsoo kotona
kampaa.
Ei verta! Ei kuolema
korjannut poikaani vielä,
vielä Lemminkäinen
elää.
2. Kuolema kyljessä kuin ystävä,
kuin ylkä kainaloinen.
Vielä ei ole aika.
Vielä kaksi kuukautta
Priorin Extraa
(joka ravitsee hiuksia
sisältä päin, mainostaa Miika Nousiainenkin).
Sitten tukkani riittää
arkkuvaatteeksi.
Pidän palavista tyypeistä. Asialleen vihkiytyneistä. Joilla on missio. Kuten on runousalan monitoimityyppi Tommi Parkko, haminalaislähtöinen runoilija, kustantaja ja kirjoittajakouluttaja.
Runokurssilla
me kuusi osallistujaa saamme roiman annoksen runoustietoa, keskustelemme
paljon, teemme yötehtäviä, jotka puretaan seuraavana päivänä. Ryhmä on
turvallinen ja ystävällinen (sosiaaliselle erakollekin).
Olen
liekeissä: runoa aamusta iltaan, ajatusten jakamista, vuorovaikutusta, sanojen
kieputusta, iloa uskalluksesta olla mukana, elämisen täyteyttä, haminoimisen
täyteyttä.
Onko
kuolema on hellittämässä otettaan? Olenko päästämässä irti surusta?
Nyt hahmottelen pitkästä aikaa tekstiä blogiini Kirjoituksia 13. kerroksesta. Tästä runoriemusta kirjoitan. Aloitan kymmeniä kertoja, kolmannella rivillä teksti tyssää. Turhaudun. Luovutan. Se tekee kipeää.
Kaiku-lausuntakurssi
Sitten on vuorossa lausuntataiteilija, teatteri-ilmaisun ohjaaja, näyttelijä Inkeri Kivimäen ohjaama Kaiku-lausuntakurssi, jossa jokaisella osallistujalla on valmisteltavana kolme runoa viidessä päivässä.
Kurssilla runosta riisutaan kaikki ylimääräinen, joskus jopa sanat ja pureudutaan sisimpään, ytimeen ja annetaan sille ääni ja väri, julkinen muoto, tulkinta. Kymmenellä kurssilaisella on 30 erilaista runoa. Taitava Inkeri Kivimäki näkee harjoittelemamme runoesitykset luovalla, yllättävällä ja mielikuvituksellisella tavalla ja opastaa meitä kohti tehokasta ja puhuttelevaa tulkintaa. Lausujien runomaailma on valtavan rikas, määrätön miltei.
Se huutaa kirjoittamaan. Raapustan lyhyitä runohkoja tulkittavana olevien runojeni lomassa. On hurjaa seurata, miten runot käyvät vuoropuhelua, valmiit, kauan sitten kirjoitetut, omat tai toisten, ja nämä uudet, vielä hahmottomat ajatussilput ja ilmaisulipareet
Sykertyä erakoksi uutisilta,
kiertää sanojen virtaa,
lievää ikävää, suurta
huolta.
Kuolemalla on luja pesä
maailmassani,
painaa kuin korkea
aalto,
naakkana lentää
ja varisee sanoina
runojen pimeille
poluille.
Taivas etsii nyt
juhlapukua,
kuun kultaa, vaiettua
hopeaa,
sillä tätä on
juhlittava,
selviytymissatujen
alkua,
äänetöntä runoutta.
Nyt kirjoittaminen kaihtaa kynääni. On keksittävä
jotain. Silmiin osuu Lempeän kirjoittamisen kurssi Turussa Kirjan talossa. Löytäisinkö Turusta avaimen?
Lempeää kirjoittamista
Monialainen
kirjailija, runoilija, kirjallisuusterapeutti, kirjoittajaohjaaja Niina Hakalahti houkuttaa lempeästi seitsemää
kirjoittajaa ajattelemaan, keskustelemaan ja tekemään viiden minuutin
kirjoitusharjoituksia. Lempeän Niinan ohjauksessa jokainen rohkenee lukea parin
päivän aikana syntyneet tekstit.
Niina
Hakalahti ja Tommi Parkko toimivat ohjaajina samalla metodilla: luennoinnin
sijaan molemmat puhuvat kirjoittamisasiaa ja teettävät harjoituksia. Molemmat
ovat lahjakkaita palautteenantajia, jotka kannustavat kirjoittajia eteenpäin
omaääniseen ilmaisuun.
Tuli runo!
Omenia kuin kuulia nurmikolla,
tykkien lähettämiä;
pojat ovat laukaisseet
kuulat vauhtiin,
tappavan vauhdin osoite
on vihollinen,
ja nyt vihollinen on
viaton,
viaton tyttö elämänsä
alussa
tyttö
sinikeltamekossaan,
käsivarrella kori,
menossa poimimaan
omenoita,
mehukkaita valkeita
kuulaita.
Kuula katkaisee matkan.
