sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Syysrunomaratonista ilmiliekeissä


Syysrunomaraton runoiltiin Seinäjoella 19.10.19 kolmannen kerran. Jälleen oli asialla Kulttuurikollektiivi Silta, KultSi.

Lauantaipäivällä oli suunniteltu pidettäväksi lavarunoustyöpaja, jossa Harri Hertell olisi asiantuntijana opastanut niin lavarunouteen kuin sen kirjoittamiseen ja esittämiseen. Vaan kuinkas sitten kävikään, työpaja oli peruttava liian pienen osallistujajoukon takia.

Entä Syysrunomaraton-ilta? Tuleeko sinne väkeä, tuleeko runonesittäjiä, tuleeko kuulijoita? Open Mic –tapahtuman lava oli avoin kaikille omien runojen esittäjille, etukäteen oli pyydetty vain Unna Takaloa ja Jussi Matilaista.



Syysrunomaratonin kultSilaisporukan: Marjaana Aranevan, Venla Korjan, Maippi Nuormaa Vilénin sekä Sini Savelan usko iltaan ei mennyt, vaan ohjelman, runotehtävien ja sisustuksen valmistelua.

Vähän ennen kuutta Still Standing Tapas & Wine Bariin tuli seurue, joka ei oitis paljastanut, että joukossa oli runoilija. Sakkia alkoi ripotella paikalle lisää ja lisää ja lisää ja vieläkin muutama, ja niin jouduttiin etsimään muutama lisätuoli.a jatkettiin. Oli tämän kirjoittaja myös mukana (hitto, miten itten sijoittelu on vaikiaa).



Runsas nelisen kymmentä tyyppiä kuunteli ja viisitoista myös esitti runojaan. Runoilijat olivat hyvin erilaisia, joten ohjelma pysyi mielenkiintoisena ja vaihtelevana.

Positiivisia palautteita:
Tällaista lisää, kiitos!

Joku halusi Open Mic –tapahtuman parin kuukauden välein, toiselle riittäisi runomaraton syksyllä ja toinen keväällä.

Ihanan tiivis tunnelma, hyvä paikka.

Kiva ilta, mahtavaa että runoilijoilla on mahdollisuus lukea omiaan.

Ohjausta kirjoittamiseen, kuten oli suunnitteilla. Toivottavasti joku kerta onnistuu.

Omien runojen kirjoittajat esiin ja esittämään omia tekstejään.

Runoa, runoa, runoa, ihanaa!                             

Mahtavaa rikkautta ja sanataidetta! 

Vastaavia tapahtumia lisää, kiitos.

Mainio ilta ja konsepti.

Jos tän illan perusteella pitäisi valita kaupunki, jossa asuu, muuttaisin Seinäjoelle!

Ilmiliekeissä näitä palautteita lukee.

KultSilaiset pohtivat nyt, milloin on seuraavan runomaratonin aika ja myös, järjestetäänkö oheen kirjoittamiskoulutusta.

                                                                                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti