PoisMuuttaja 2

Kun talossa on kelpoa tavaraa ja tili miinuksella, tulee tietenkin mieleen yrittää kaupata kamaa eteenpäin. Tuntuisi hyvältä saada tilit tasan ja lähteä velattomana eteenpäin.

Keväällä myin Tori.fi:ssä tusinan Aalto-vaaseja, alle torihinnan, kaksi värisokeuttani, muut ehkä laiskuuttani. En jaksanut vinkua tarjottua enempää. Mutta pääsin eroon maljakoista, joilla ei ollut minulle mitään merkitystä, mutta varmaan saivat hyvän ja arvostavan kodin. Tämä myyntityö ei kuitenkaan tuntunut omalta hommalta.

Ilokseni ja helpotuksekseni löysin mainion agentin, joka otti kuvat, mietti tekstit asiatietojen pohjalta ja hoiti kontaktit asiakkaiden kanssa. Kun kauppa oli kypsä, hän ilmoitti minulle noutajan ja noutoajan ja sovitun summan. Olin kiitollisuudesta mykkä, kun vieras tyyppi

soitti ovikelloa, sanoi yhden sanan: Laturi, ojensi kaksikymppisen, minä laturin – ja jälleen olin päässyt eroon yhdestä esineestä, jonka tarkoitusta en tiennyt. Lotta Saunamäki oli erinomainen nettiagentti, kiitos!

Puukkokauppiaana

Kauppasin myös puukkoja, toista sataa. Puukkojenostajat ja –keräilijät ovat eri maata. Puukkotyypit haluavat monta teräasetta ja halvalla. Muutama ostaja istui useamman tovin keittiön pöydän ääressä, hiveli teriä, kädensijoja ja tutkaili tuppeja. Joku toimitti ääneen ajatuksiaan. Sitten hän teki tarjouksen. Pakko oli myöntyä tarjottuun summaan, vaikka syrämmestä otti. Enhän minä niillä mitään tee, ja näytti siltä, että keräilijälle ne todella olivat tärkeitä; jotain puukot tuppeineen ja terineen heille kertoivat.

Eri asia olivat sitten jobbarit, jälleenmyyjät. Kummallisesti myyjänä huomasi eron keräilijän ja jobbarin välillä. Asiantuntemus voi olla sama, intohimoa löytyy ehkä molemmilta, mutta motiivit ovat erilaiset. Harrastaja ottaa yhden puukon kerralla käteensä, tutkailee sitä, kokeilee, sivelee ja hivelee. Jälleenmyyjä silmittelee mielessään tuleva myyntivoitto, kauhaisee kerralla useamman tupen kouraansa ja tekee tarjouksen. Oma mokani, jos otan kopin, pidän sen, enkä ”anna puota”.

 Kirjainmyyjänä

Miten saan kirjat myydyksi? Vuokko Tiihosen antamalla kaavalla laskettuna niitä oli noin 4900.  Miten kirjat löytävät uuden, hyvän kodin?  

Siltalan Helena tuli mukaan kokeiluprojektiin: teimme kuvataidekirjoista listan, jota lähetin useampaan antikvariaattiin, mutta. Mutta kirjat olivat liian tuttuja ja tavanomaisia, kaikilla taiteen harrastajilla on jo nämä kirjat, kuului vastaus.

Kulttuurikodin kirjakirppis! Uskaltaisinko? Kehtaisinko? Miten kauhealta tuntuisi päästää vieraita ihmisiä omaan kotiin! Toisiko kirjakirppisilmoitus kirjan ystäviä Timsantuuseen. Kolme euroa kirja, kaksi deeveedee ja ceedeen saa yhdellä eurolla. Lisäksi kaupan oli kymmeniä hopearistejä ja –krusifikseja ynnä jotain muuta pientä tavaraa.

Onneksi muutama ystävä tarjoutui vapaaehtoisesti tulemaan avuksi kirpparimyyntiin. En olisi yksin selviytynyt. Onneksi molempina kirpparipyhinä toinen tyttäristäni oli tukena. Kiitos Mari ja Veera. Kiitos Jaanat, Hannele, Sini ja Hanna ystävyydestä ja avunannosta kiperinä kirjakauppiashetkinä.

Suurin ja raskain työ oli poimia 4900 kirjan joukosta omat tärkeät, vielä lukemista odottavat, vielä toista lukemista ja pohtimista kaipaavat ja vielä koko ajan minulle merkitykselliset ja rakkaat kirjat.  Ahnaasti täytin pahvilaatikoita: nää on mun, mä lujen nää joskus, näistä en luovu.

Vahtasin laatikkopinoa, omille kirjoilleni varattua hyllyä, pidin itseäni suhteettomana ja päädyin siihen, että avaan laatikot ja vähennän ainakin puolet. Otan mukaan vain kategorian Näistä en luovu –kirjat, niitä ei sentään satoja ole, ainakaan kovin montaa.

Kirjojen katselijoissa ja ostajissa oli monenlaisia ihmisiä. Joku katseli tarkkaan, etsi oman alansa teoksia, iloitsi kun löysi jonkin loppuunmyydyn aarteen, toinen otti kirjan, plarasi ja palautti hyllyyn, kolmas kahmi kymmeniä kirjoja kasoihinsa ja kysyi ”alennusta”. Alennusta kolmen euron kirppishinnasta! Yhden ihanan ostajan muistan kiitollisena loppuelämäni: Kiitos että olit säilyttänyt minulle Ahon Rautatien.

Kirjoja jäi vielä nelisen tuhatta. Olin soittanut muuttopäätöksen tehtyäni Vantaan Antikvariaattiin, joka uhkarohkeasti lähti hakemaan kirjoja Seinäjoelta asti. Oli ilo tavata kaksi kirjalle vihkiytynyttä, kirjallisuutta oikeasti rakastavaa kirjaihmistä, kiitos Mari ja Mikko Vartiainen. Kaikki kirjat, kirjaston poistokirjoja lukuun ottamatta, lähtivät Vantaalle. Myyntiin kelpasi murto-osa: omistuskirjoitukset, exlibrikset, huomautukset sivujen reunoilla eivät haitanneet, mutta kirjojen muovitus on pahasta. Vaikka kirjastonhoitajana en itse omia kirjojani koskaan muovittanut, saattoivat muut perheenjäsenet sen tehdä kuvitellessaan näin pidentävänsä kirjan ikää.

Vantaalle kirjat lähtivät perjantaina. Omat kirjani matkasivat muuttoautossa maanantaina Keravalle.

Kun olen purkanut kirjalaatikot 13. kerroksessa, kirjoitan teille Näistä en luovu –kirjoistani.