sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Syviä runoja Pentti Olavi Syrjälältä





Istua ja tuijottaa,
halutessaan
matkata maailman ääriin.



Pentti Olavi Syrjälä taitaa tiiviin ilmaisun.Tämän tiiviyden voi halutessaan kokea äärettömänä. Mitä mies tuijottaa? Tietenkin vellovaa merta ja taivaan valtavaa avaruutta. Sama tyyppi kävelee Selkämeren Sandskär-saaressa tiukkaa aforistista runoutta.

Kävelemällä
voi jättää hyviä jälkiä
sanattomiin
tietoisuuden geeneihin.


Runoilija aistii tarkasti, pohtii pitkiä aikoja ja etäisyyksiä, elämän laajuutta ja lyhyyttä, luontoa, sen kauneutta, omaa sisintä, rakkautta, kallioita, kuusia, koiraa, hautausmaita. Kokoelman ensimmäinen osasto on nimeltään ZEN-RUNOJA.








Hitaan lempeästi
käytävillä vaeltaa ja ymmärtää, että
tämä suru on väliaikaista,
tämä ilo on väliaikaista,
minä olen väliaikainen,
ja
juuri siitä syystä
tämä hetki
on ainutlaatuisen kaunis ja ikuinen.





Runoja ZEN Poems Selkämeri (Books on Demand, 2021) on Pentti Olavi Syrjälän kuudes runokirja (jos oikein laskin ja ymmärsin). Edellä on muutama runonäyte. Erityistä Syrjälän syvämietteisissä runoteoksissa on kaksikielisyys: runot on julkaistu suomeksi ja englanniksi. Kirjaa elävöittävät Juha Harjun ilmavat sivellinmaalaukset.


Kotiseuturunoilija                                                         

Runoa 53 Poems Seinäjoki Finland ( Books on Demand) on myös ilmestynyt vuonna 2021. Juha Harjun sivellinmaalauksia on myös tässä kokoelmassa, ja näiden molempien kokoelmien muusa on Pikku Puu (mikä tuntuu hyvin suloiselta). Ja kuten kirjan nimestä voi päätellä, myös tämän runot ovat sekä suomeksi että englanniksi.

Alun perin Seinäjokirunot ovat syntyneet kokeellisena nettirunokirjana 2018, niihin liittyy 32 videota, joista löytyy lisätietoa Seinäjoesta.

Runoilija Pentti Olavi Syrjälällä on ollut ihanan vino, ilkikurinen ja lempeä virne suupielissä, kun hän on piirtänyt kotiseutuaan runoiksi. Samalla tavalla kuin saaressaan hän katsoo Seinäjoen paikkoja tarkasti, näkee enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin arkeaan elävät kaupunkilaiset.

Provinssi                                                                  

Kivinavetan
graniittiseinät kuulleet
paljon ammuntaa.
Ei hevi niitä enää
hetkauta saati blues.


Vain pari runoa on saanut murteellisen asun. Olisin mielelläni lukenut useampiakin eteläpohojalaasmurtehellisia tankoja.

Uusi poliisitalo

Fallesmanni voi
heleposti tryykätä
tästä apuhun
jonsei sitte jää hetkeks
triiluhun pyörimähän.


Elämisen ja olemisen tarkoitus, zen, hetkellisyys, tunteiden liike, etenkin rakkaus elävät monissa runoissa, jos ei riveillä niin rivien väleissä.

Äitienpäivä

Avaruudessa
äiti maa tietämätätön
juhlapäivästä.
Tuulen alapuolella
rakkaan naiseni tuoksu.


Syrämmen pohjasta suosittelen tankaman Pentti Olavi Syrjälän runoihin tutustumista. Niitä ei yhdellä lukemalla tyhjiin ammenna, ei, vaan moni runo jää askarruttamaan mieltä ja ehkä kolmannella kerralla avautuu taas uudella uudella tasolla.

Niemistö I

Yksinkertainen
elämä: Synnyin eilen,
huomenna kuolen.
Tänään ikuisuus aikaa
ilmentää olemista.



sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Äiti voi kuolla vain kerran

Samuli Lampinen viestitti minulle helmikuun alussa: ”En uskonut, että seuraavaksi julkaisemani runokokoelma kertoisi oman äidin kuolemasta. Toisin kävi. Syöpä ei suostunut neuvottelemaan.”

 

Samuli Lampisen Kovettu nainen (Books on Demand, 2022) on kaunis kirja. Kannen surullisenkauniin mustavalkovalokuvan on ottanut Jukka Heinovirta. Kuvassa tasainen, laaja peltoaukea katoaa kauas pehmeään etäisyyteen.

 ”Äiti voi kuolla vain kerran.” lopettaa Kovettu nainen -kokoelman ensimmäisen runon. Runo avaa koko runokokoelman: kuolema tulee kohti, eikä sitä vastaan parane tapella, miten voisikaan!

”Otan kokemuksen vastaan”, runoilija kirjoittaa.

Jo tätä runoa kokiessa minulta tuli itku.

 

Pojan rakkaus äitiä kohtaan on syvää, kaunista, tunteita paisuttelematonta, äidin tuntevaa ja häntä ymmärtävää.

”Jos äiti olisi hakeutunut lääkäriin / ajoissa / tai käynyt testeissä säännöllisesti, / hän ei olisi ollut äiti, jonka me tunnemme. / Emmekä me meitä, jotka tuntevat itsensä avuttomiksi.”

 

Runoilija seuraa äidin sairauden vääjäämätöntä etenemistä. Hän kirjoittaa eleettömästi, todesti,  tekee tarkkoja havaintoja ja selkeitä kuvia äidistä ja kaikesta siinä ympärillä, sisällä ja ulkona. Jotkut kuvat ovat huumorin, mustankin, sävyttämiä: ”Äiti laihtuu niin, että sormukset lentelevät.”

”… Äitienpäiväsankari jäi sänkyyn selaamaan kuolinilmoituksia, senioreiden Facebookia.”

 Samuli Lampinen pohtii sairautta, toivoa, elämää ja kuolemaa, irti päästämistä.

”Jotain me ymmärrämme päästäessämme irti, / yritän ajatella, / kuolema selvittää elämän epäselvän vyyhdin.”

 

Kuva Marleena Lampinen
Pitkin matkaa syntyy kysymyksiä, jotka jäävät vastauksitta.

”Kumpi on tärkeämpää / pitää elossa / toivoa vain elämää?”

 Samuli Lampisen kokoelman nimi saattaa ehkä lukijan ymmälle. Mitä kovettu tarkottaa? Itselleni sana on tuttu lapsuuden Koskenkorvalta. Kovettu on jotain mahtavaa, parempaa kuin hyvä, jotain hienoa, kunnioitettavaa ja ihailtavaa. Kovettu ihminen on ihailtava, mainio, hyvä tyyppi.

 En voi sanoa tunteneeni hyvin Samuli Lampisen äitiä, mutta toki tiesin hänet. Olimme muinoin samaan aikaan Unicefin seinäjokelaisryhmässä, ja muistan hänet toimeliaana, huumorintajuisena ja lämpimänä ihmisenä, kovettuna tyyppinä.

 Samuli Lampisen Kovettu nainen käy hyvin Terhi Rannelan Äidin runolliseksi rinnakkaisteokseksi. Molemmat kirjat tarjoavat samastumismahdollisuuden, ja uskon kumpaisenkin lohduttavan äitinsä tai muun läheisensä menettäneitä.