Syviä runoja Pentti Olavi Syrjälältä

Istua ja tuijottaa,
halutessaan
matkata maailman ääriin.

Pentti Olavi Syrjälä taitaa tiiviin ilmaisun.Tämän tiiviyden voi halutessaan kokea äärettömänä. Mitä mies tuijottaa? Tietenkin vellovaa merta ja taivaan valtavaa avaruutta. Sama tyyppi kävelee Selkämeren Sandskär-saaressa tiukkaa aforistista runoutta.

Kävelemällä
voi jättää hyviä jälkiä
sanattomiin
tietoisuuden geeneihin.


Runoilija aistii tarkasti, pohtii pitkiä aikoja ja etäisyyksiä, elämän laajuutta ja lyhyyttä, luontoa, sen kauneutta, omaa sisintä, rakkautta, kallioita, kuusia, koiraa, hautausmaita. Kokoelman ensimmäinen osasto on nimeltään ZEN-RUNOJA.

Hitaan lempeästi
käytävillä vaeltaa ja ymmärtää, että
tämä suru on väliaikaista,
tämä ilo on väliaikaista,
minä olen väliaikainen,
ja
juuri siitä syystä
tämä hetki
on ainutlaatuisen kaunis ja ikuinen.

Runoja ZEN Poems Selkämeri (Books on Demand, 2021) on Pentti Olavi Syrjälän kuudes runokirja (jos oikein laskin ja ymmärsin). Edellä on muutama runonäyte. Erityistä Syrjälän syvämietteisissä runoteoksissa on kaksikielisyys: runot on julkaistu suomeksi ja englanniksi. Kirjaa elävöittävät Juha Harjun ilmavat sivellinmaalaukset.

Kotiseuturunoilija                                                         

Runoa 53 Poems Seinäjoki Finland ( Books on Demand) on myös ilmestynyt vuonna 2021. Juha Harjun sivellinmaalauksia on myös tässä kokoelmassa, ja näiden molempien kokoelmien muusa on Pikku Puu (mikä tuntuu hyvin suloiselta). Ja kuten kirjan nimestä voi päätellä, myös tämän runot ovat sekä suomeksi että englanniksi.

Alun perin Seinäjokirunot ovat syntyneet kokeellisena nettirunokirjana 2018, niihin liittyy 32 videota, joista löytyy lisätietoa Seinäjoesta.

Runoilija Pentti Olavi Syrjälällä on ollut ihanan vino, ilkikurinen ja lempeä virne suupielissä, kun hän on piirtänyt kotiseutuaan runoiksi. Samalla tavalla kuin saaressaan hän katsoo Seinäjoen paikkoja tarkasti, näkee enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin arkeaan elävät kaupunkilaiset.

Provinssi                                                                  

Kivinavetan
graniittiseinät kuulleet
paljon ammuntaa.
Ei hevi niitä enää
hetkauta saati blues.


Vain pari runoa on saanut murteellisen asun. Olisin mielelläni lukenut useampiakin eteläpohojalaasmurtehellisia tankoja.

Uusi poliisitalo

Fallesmanni voi
heleposti tryykätä
tästä apuhun
jonsei sitte jää hetkeks
triiluhun pyörimähän.


Elämisen ja olemisen tarkoitus, zen, hetkellisyys, tunteiden liike, etenkin rakkaus elävät monissa runoissa, jos ei riveillä niin rivien väleissä.

Äitienpäivä

Avaruudessa
äiti maa tietämätätön
juhlapäivästä.
Tuulen alapuolella
rakkaan naiseni tuoksu.

Syrämmen pohjasta suosittelen tankaman Pentti Olavi Syrjälän runoihin tutustumista. Niitä ei yhdellä lukemalla tyhjiin ammenna, ei, vaan moni runo jää askarruttamaan mieltä ja ehkä kolmannella kerralla avautuu taas uudella uudella tasolla.

Niemistö I

Yksinkertainen
elämä: Synnyin eilen,
huomenna kuolen.
Tänään ikuisuus aikaa
ilmentää olemista.

Syysrunomaratonista ilmiliekeissä

Syysrunomaraton runoiltiin Seinäjoella 19.10.19 kolmannen kerran. Jälleen oli asialla Kulttuurikollektiivi Silta, KultSi.

Lauantaipäivällä oli suunniteltu pidettäväksi lavarunoustyöpaja, jossa Harri Hertell olisi asiantuntijana opastanut niin lavarunouteen kuin sen kirjoittamiseen ja esittämiseen. Vaan kuinkas sitten kävikään, työpaja oli peruttava liian pienen osallistujajoukon takia.

Entä Syysrunomaraton-ilta? Tuleeko sinne väkeä, tuleeko runonesittäjiä, tuleeko kuulijoita? Open Mic –tapahtuman lava oli avoin kaikille omien runojen esittäjille, etukäteen oli pyydetty vain Unna Takaloa ja Jussi Matilaista.

Syysrunomaratonin kultSilaisporukan: Marjaana Aranevan, Venla Korjan, Maippi Nuormaa Vilénin sekä Sini Savelan usko iltaan ei mennyt, vaan ohjelman, runotehtävien ja sisustuksen valmistelua.

Vähän ennen kuutta Still Standing Tapas & Wine Bariin tuli seurue, joka ei oitis paljastanut, että joukossa oli runoilija. Sakkia alkoi ripotella paikalle lisää ja lisää ja lisää ja vieläkin muutama, ja niin jouduttiin etsimään muutama lisätuoli.a jatkettiin. Oli tämän kirjoittaja myös mukana (hitto, miten itten sijoittelu on vaikiaa).

Runsas nelisen kymmentä tyyppiä kuunteli ja viisitoista myös esitti runojaan. Runoilijat olivat hyvin erilaisia, joten ohjelma pysyi mielenkiintoisena ja vaihtelevana.

Positiivisia palautteita:
Tällaista lisää, kiitos!

Joku halusi Open Mic –tapahtuman parin kuukauden välein, toiselle riittäisi runomaraton syksyllä ja toinen keväällä.

Ihanan tiivis tunnelma, hyvä paikka.

Kiva ilta, mahtavaa että runoilijoilla on mahdollisuus lukea omiaan.

Ohjausta kirjoittamiseen, kuten oli suunnitteilla. Toivottavasti joku kerta onnistuu.

Omien runojen kirjoittajat esiin ja esittämään omia tekstejään.

Runoa, runoa, runoa, ihanaa!                             

Mahtavaa rikkautta ja sanataidetta! 

Vastaavia tapahtumia lisää, kiitos.

Mainio ilta ja konsepti.

Jos tän illan perusteella pitäisi valita kaupunki, jossa asuu, muuttaisin Seinäjoelle!

Ilmiliekeissä näitä palautteita lukee.

KultSilaiset pohtivat nyt, milloin on seuraavan runomaratonin aika ja myös, järjestetäänkö oheen kirjoittamiskoulutusta.

                                                                                   

Ratkihauskaa ja totistakin tekstiä

.   

 

Tapasin Anneli Kannon ensi kerran Orivedellä 2007. Hän istahti viereeni ja antoi minulle kirjansa Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita, joka oli ilmestynyt samana vuonna Kariston kustantamana. Hirmuinen vedenpaisumus on riemastuttava kokoelma Raamatun ja  Kalevalan kertomuksia, antiikin ja pohjoisen myyttisiä tarinoita. Anneli Kannon sanallinen taidokkuus tulee esille jo tässä kirjassa: hän muokkaa myyttejä ja värittää niitä eri murtein kutkuttavan humoristisesti.

Tietenkin Hirmuinen vedenpaisumus on kulkenut kirjavinkkarinkassissani koko urani ajan. Olen lahjoittanut sitä monille synttärisankareille ja kerran jopa häälahjaksi.

Anneli Kanto on tuottelias ja monipuolinen kirjailija: historiallisia romaaneja, kuvakirjoja, nuorten- ja lastenromaaneja, fantasiaa yhdessä Terhi Rannelan kanssa, näytelmiä, tv-sarjoja, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä –aakkosellisen limerikkikokoelman. Kirjailijan tuotanto on hengästyttävän pitkä, ja hänet on myös ansaitusti usein palkittu.

Nyt sitten posti toi Ihan pähkinöinä –kirjan.  Mirjami on keski-ikäinen, reipas, itselöllinen, koulutettu ja osaava nainen, joka vastaa asiakassuhteista viestintätoimisto Armossa (”Kas kun ei Öylätti”). Armon rahaa perineet, nuoret pomot Geeli&Galju ovat huvittavia kukonpoikia, joita Mirjami nimittelee milloin minkinlaisilla kekseliäillä nimillä (esimerkeiksi Nuija&Tosinuija, Ahma&Näätä, Euronjuusto&Ranskalaiset, Batman&Robin, Panos&Tuotos).

Tämä Sturm&Drang –pari on myynyt firman kiinalaisille, ja näinpä Mirjami vapautetaan paitsi työstä myös työsuhdeasunnosta ja –autosta, työpuhelimen hän sen sijaan saa pitää eräänlaisena läksiäislahjana.

Samaan aikaan Mirjamin sisarentytär Usva ilmoittaa äitinsä kuolleen. Mirjamin on lähdettävä Seinäjoen liepeille, Köyhäluomalle, jossa vanhassa talossa odottaa teini-ikäisen Usvan lisäksi pyörätuolissa istuva äiti ja sisarvainaan sulhanen, Irakista paennut turvapaikanhakija, kristitty Salim. Ja Usva yllättää tätinsä vielä esittelemällä hoidokkejaan: kaksi vuohta ja kanoja ulkokartanolla.

Köyhäluomalla järjestetään sisaren hautajaiset Usvan määrätietoisella päättäväisyydellä, päästään jonkinmoiseen uuden elämän alkuun, jota värittää Mirjamin joutuminen vastuuseen murrosikäisestä Usvasta ja vanhuudenraihnaasta äidistä. Sosulin kanssa eivät kemiat kohtaa.

Tähän syssyyn Helsingin matkalla Mirjamin nuori rakastaja Stefan vapauttaa naisen myös rakkaussuhteesta ilmoittamalla löytäneensä nuoremman.

Tässä ovat moninaiset ainekset mainioon matkaan Köyhäluoman tapahtumaiseen elämään. Anneli Kanto taitaa suloosen ja suolaasen kirjoitustyylin, joka saa hikertämään ja nauramaan ääneen naapurienkin kuulolle, ainakin junassa.  Kaiken hauskan keskellä on kuitenkin pysähdyttävä pohtimaan ja kysymään, onko Ihan pähkinöinä kevyesti heitetty viihdepläjäys vai haluaako kirjailija herättää lukijan myös ajattelemaan elämän eteen heittämiä tilanteita. Luulenpa että haluaa, sen verran terävänkirpeitä ovat Mirjamin ajatukset ja huomiot.

”Kerroin Barbaralle ja Eevalle (vuohia), että kaikki halusivat minulta jotain mutta kukaan ei ajatellut minua. Kaikki imivät voimiani, rahojani ja aikaani. Jopa vuohet tahtoivat minulta jotain, ruokaa ja juomaa. Äitiä piti huoltaa, ruokkia ja pestä, tuloksena marinaa, itsesääliä ja rivienväliin kätkettyjä vaatimksia. Usvaa piti vahtia, opettaa ja käydä etsimässä ties mistä huumeluolista, ja vastineeksi sai nimittelyä ja riitelyä. Miesystäväni oli elänyt siivelläni ja palkinnut pettämällä minua jonkun alaikäisen pimatsun kanssa. Töisssä minusta oli kiskottu kaikki tehot ja osaaminen, kiitokseksi annettu kengänkuva takapuoleen.

Minulta ei kysytty, halusinko tätä ja mitä ylipäänsä halusin.

’Kun joku joskus jotain mutta kun kukaan ei koskaan mitään vaan kaikki aina vain!’ puuskahdin vuohille, jotka katselivat minua ilmeettömillä vaaleilla silmillään ja vastasivat, että i-kää-vää sä-kää.”

Mirjami ei pitkään ehdi itsesäälissä piehtaroimaan, sillä elämä vie ja paiskii eteen yllätyksiä, hauskoja hetkiä ja jotain äärimmäisen tärkeää. Mitä Mirjami mahtaa myöhemmin tehdä Seinäjoella Apila-kirjastossa, sen saat tietää lukemalla Anneli Kannon kirjan Ihan pähkinöinä.