keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Ratkihauskaa ja totistakin tekstiä


.   
 
Tapasin Anneli Kannon ensi kerran Orivedellä 2007. Hän istahti viereeni ja antoi minulle kirjansa Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita, joka oli ilmestynyt samana vuonna Kariston kustantamana. Hirmuinen vedenpaisumus on riemastuttava kokoelma Raamatun ja  Kalevalan kertomuksia, antiikin ja pohjoisen myyttisiä tarinoita. Anneli Kannon sanallinen taidokkuus tulee esille jo tässä kirjassa: hän muokkaa myyttejä ja värittää niitä eri murtein kutkuttavan humoristisesti.
Tietenkin Hirmuinen vedenpaisumus on kulkenut kirjavinkkarinkassissani koko urani ajan. Olen lahjoittanut sitä monille synttärisankareille ja kerran jopa häälahjaksi.

Anneli Kanto on tuottelias ja monipuolinen kirjailija: historiallisia romaaneja, kuvakirjoja, nuorten- ja lastenromaaneja, fantasiaa yhdessä Terhi Rannelan kanssa, näytelmiä, tv-sarjoja, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä –aakkosellisen limerikkikokoelman. Kirjailijan tuotanto on hengästyttävän pitkä, ja hänet on myös ansaitusti usein palkittu.


Nyt sitten posti toi Ihan pähkinöinä –kirjan.  Mirjami on keski-ikäinen, reipas, itselöllinen, koulutettu ja osaava nainen, joka vastaa asiakassuhteista viestintätoimisto Armossa (”Kas kun ei Öylätti”). Armon rahaa perineet, nuoret pomot Geeli&Galju ovat huvittavia kukonpoikia, joita Mirjami nimittelee milloin minkinlaisilla kekseliäillä nimillä (esimerkeiksi Nuija&Tosinuija, Ahma&Näätä, Euronjuusto&Ranskalaiset, Batman&Robin, Panos&Tuotos).

Tämä Sturm&Drang –pari on myynyt firman kiinalaisille, ja näinpä Mirjami vapautetaan paitsi työstä myös työsuhdeasunnosta ja –autosta, työpuhelimen hän sen sijaan saa pitää eräänlaisena läksiäislahjana.


Samaan aikaan Mirjamin sisarentytär Usva ilmoittaa äitinsä kuolleen. Mirjamin on lähdettävä Seinäjoen liepeille, Köyhäluomalle, jossa vanhassa talossa odottaa teini-ikäisen Usvan lisäksi pyörätuolissa istuva äiti ja sisarvainaan sulhanen, Irakista paennut turvapaikanhakija, kristitty Salim. Ja Usva yllättää tätinsä vielä esittelemällä hoidokkejaan: kaksi vuohta ja kanoja ulkokartanolla.

Köyhäluomalla järjestetään sisaren hautajaiset Usvan määrätietoisella päättäväisyydellä, päästään jonkinmoiseen uuden elämän alkuun, jota värittää Mirjamin joutuminen vastuuseen murrosikäisestä Usvasta ja vanhuudenraihnaasta äidistä. Sosulin kanssa eivät kemiat kohtaa.
Tähän syssyyn Helsingin matkalla Mirjamin nuori rakastaja Stefan vapauttaa naisen myös rakkaussuhteesta ilmoittamalla löytäneensä nuoremman.

Tässä ovat moninaiset ainekset mainioon matkaan Köyhäluoman tapahtumaiseen elämään. Anneli Kanto taitaa suloosen ja suolaasen kirjoitustyylin, joka saa hikertämään ja nauramaan ääneen naapurienkin kuulolle, ainakin junassa.  Kaiken hauskan keskellä on kuitenkin pysähdyttävä pohtimaan ja kysymään, onko Ihan pähkinöinä kevyesti heitetty viihdepläjäys vai haluaako kirjailija herättää lukijan myös ajattelemaan elämän eteen heittämiä tilanteita. Luulenpa että haluaa, sen verran terävänkirpeitä ovat Mirjamin ajatukset ja huomiot.

”Kerroin Barbaralle ja Eevalle (vuohia), että kaikki halusivat minulta jotain mutta kukaan ei ajatellut minua. Kaikki imivät voimiani, rahojani ja aikaani. Jopa vuohet tahtoivat minulta jotain, ruokaa ja juomaa. Äitiä piti huoltaa, ruokkia ja pestä, tuloksena marinaa, itsesääliä ja rivienväliin kätkettyjä vaatimksia. Usvaa piti vahtia, opettaa ja käydä etsimässä ties mistä huumeluolista, ja vastineeksi sai nimittelyä ja riitelyä. Miesystäväni oli elänyt siivelläni ja palkinnut pettämällä minua jonkun alaikäisen pimatsun kanssa. Töisssä minusta oli kiskottu kaikki tehot ja osaaminen, kiitokseksi annettu kengänkuva takapuoleen.
Minulta ei kysytty, halusinko tätä ja mitä ylipäänsä halusin.
’Kun joku joskus jotain mutta kun kukaan ei koskaan mitään vaan kaikki aina vain!’ puuskahdin vuohille, jotka katselivat minua ilmeettömillä vaaleilla silmillään ja vastasivat, että i-kää-vää sä-kää.”

Mirjami ei pitkään ehdi itsesäälissä piehtaroimaan, sillä elämä vie ja paiskii eteen yllätyksiä, hauskoja hetkiä ja jotain äärimmäisen tärkeää. Mitä Mirjami mahtaa myöhemmin tehdä Seinäjoella Apila-kirjastossa, sen saat tietää lukemalla Anneli Kannon kirjan Ihan pähkinöinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti