sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Onko pakko!


Innostuin taannoin Anneli Kannon blogitekstistä Hylsy niin kovasti, että jaoin sen ja komentoin: ”Tämä oli pakko jakaa.” Oli vai? Kuka muka pakotti? Minä itte. Jakamisen pakon olisin voinut ilmaista toisin: teki mieli jakaa, halusin jakaa, toivoin että moni muukin lukisi sen.

Tämä on esimerkki sisäpakosta. Se on myönteinen tunne. Ulkopakko on ikävä.

Pakon synonyymejä ovat Suomen kielen perussanakirjan mukaan ehdoton velvoitus, vaatimus ja välttämättömyys.

Pakkopullakoulu alkoi jo ihan pienestä. Paitsi että pullaa ei ollut usein, pakkoja sitäkin enemmän: pakkopuuroa aamulla, pakko panna kumpparit sateella, pakko käydä koulua, pakko ammatti opiskella, pakko käydä töissä ja maksaa veroja, pakko eläkettä hakea. Mainittujen lisäksi on ollut kymmeniä muita ehdottomia velvoituksia eli ulkopakkoja - tai tulee mustilainen ja vie tai poliisi ja tuo sakot.

Pakkovaatimuksia on toinen ryväs. Pahin ja katkerin on ollut pakko olla kiltti, käyttäytyä kiltisti, sievästi, siveästi ja soveliaasti, ja vielä peittää se, että tekee tuota vastahakoisesti. Eikä kiltteyden vaatimuksesta ikäkään pelasta. Moni suostui muinoin kiltiksi fyysisen rangaistuksen pelosta. Nythän ei saa antaa edes luunappia, saati pöllyttää tukkaa tai piestä vyön solkipäällä uhmakasta ihmislasta tottelevaiseksi.

Sitten ne välttämättömyyden pakot: pakko saada uudet farkut, kun kaikilla muillakin on.  Pakko lukea Kari Hotakaisen Tuntematon KIMI Räikkönen, kun jokainen on sen lukenut ja keskustelee siitä. Pakko kattoa uutiset, että tietää, miten vihreillä nyt menee, koska kaikki ottavat kantaa tuleviin vaaleihin. Pakko olla facebookissa, instassa, kymmenissä keskusteluryhmissä, jotta pysyn ajan tasalla. Pakko pysyä ajan tasalla, ettei putoa kärryiltä ja jää yksin pimeään.

Onko pakko? Kuka pakottaa? Jos kaksi ensimmäistä pakkoryhmää ovat ulkopakkoja, suostumista oman tahdon rajoittamiseen ulkoapäin, toisten vaatimuksesta, ovat viimeiset pakot enemmän sisäpakkoja. Ai, miten niin? Kärryiltä putoamisen ja yksin jäämisen pelosta tietenkin. Kuka haluaa ja uskaltaa jäädä lotvimaan yksin toisten kaahatessa tiedostavilla ja ajantasaisilla kärryillä tiehensä?

Nyt mun on pakko julkaista tämä mun blogissa. Ai, onko ihan pakko? On. tämän viimeisen kysymyksen takia:
onko pakko aina lisätä blogiin kuvia?
Ei ole.
Pakko ei oo ku kuolla.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti