Maanantaiasenne

Olen aina rakastanut maanantaita, maanantaiaamuja. Aina merkitsee minulle tässä iässä aikaa taaksepäin niin kauas kuin muistan ja tulevaista kohti niin pitkälle kuin luotan.

Maanantai on uusi avaus, viikon eka täynnä mahdollisuuksia, lupauksia, kutsuja.

Maanantaina voin aloittaa jälleen kerran uudelleen alusta. Mitä tahansa. Uuden tekemisen, harrastuksen, kirjan, patalapun, tai nostaa italiankirjan pöydän syrjälle: ryhdynpä taas italian kertaamiseen; matkaliput olen jo ostanut. Oli niin kivaa viimeksi Milanosta palatessa pölpöttää italiaa hurmaavan entisen laskuvarjojääkärin kanssa.

Puolitoista kuukautta sitten laitoin muokattavana olevan runonipun syrjään, mutta tämä maanantai on oiva päivä kaivaa se esiin ja palata askartelemaan runokokoelmaa.  

Maanantaiasenne merkitsee vapautta valita.

j.

Maanantai ei kanna vihaa, ei pakkoa.

Voin uudelleenlämmittää kävelyharjoitukset, liikunnan  (jag tycker inte alls om pakkoruotsi, inhoan kaikkia pakkoja, men jag har alttid tyckt om svenska) artroosin hillitsemiseksi: maanantaina käveleminen ei tunnu pakolta, vaan uuden viikon, päivän, aamun tervetulleeksitoivotukselta.

Keravalaisen maanantaini erityisplussa on lenkkisauna KotiTornin viidennnessätoista kerroksessa. Ylälauteelta näkee pitkälle, ei nyt ihan Isoolle kirkolle, mutta pienempien taajamien valot Helsingin pohjoispuolella heijastuvat etäällä. Karttaa ja kiikaria en sentään saunaan kiikuta, sillä meillä, Tertulla, Kaijalla ja minulla on maailman parantaminen vielä aivan kesken.

Forssassa minulla on ystävä, Pera, Pertti Munck, aforistikko, humoristi, filosofi, valokuvaaja, taiteilija ja monialainen taiteen nauttija, joka rakastaa maanantaita. Olemme jo vuosia jakaneet tämän rakkauden ja kannustaneet toisiamme kärsivällisyyteen odottaessamme tulevaa maanantaita. ”Paras maanantai on kokematta. Se on ensi maanantai.”, kirjoittaa Pera. Olen hänelle sanomattoman kiitollinen maanantaivertaiskoennasta!