Ekakertaviikko

Olen aina tykännyt ekakerroista, niissä on seikkailun siemen. Tuntuu mahtavalta seiskakakkosena kokea monia ekakertoja samalla viikolla.

Tiistaina illansuussa suunnistin Tenho Restobariin Helsinginkadulle. Kartan tutkintaa kotona: metrolla Sörnäisiin ja sitten kävellen. Pienen harhailun jälkeen osuin oikeaa osoitteeseen. Jännittävä, kiinnostava, mahtava ilta: Tenhon perinteinen Poetry Slam –kisa, ja mä tuomarina, yhtenä viidestä, ekakertaa eläissäni. Runoilija, Poetry Slamin pioneeri Harri Hertell juonsi illan suvereenisti yhteistyössä pistelaskumestarin kanssa. Ravintolan runoiluosa oli tunnelmallisesti valaistu, yllättävän runsas yleisö kannusti lavarunoilijoita raikuvin taputuksin.

Tuomarointi ei niin kauhiaa ollut. Illan mittaan esiintyi toistakymmentä taitavaa lavarunoilijaa. Monia heistä kuulisin mielelläni lisää. Voittajaksi selviytyi nuori ensikertalainen, Ida Hiillos, raikas ja ilmaisuvoimallinen esiintyjä.

Ekakerran iltamatkustusta yksin junalla pääkaupungista Keravalle. Ei sekään niin kauhiaa ollut: ihmisillä ei näytä olevan taipumusta ryöstää ja tappaa ennen kättelyä.

Torstaina, Aleksis Kiven ja mielenterveyden päivänä lavarunousteema jatkui. Etsin ekakertaa Ison Omenan kirjastoa, jonka hahmottaminen vaati toisenkin sekunnin. Omppu Open Mic Stage –tilaisuus oli lämminhenkinen ja kiva. Kiitos tunnelman luomisesta kuuluu luontevalle Elina Pullille, joka riisui rentoudellaan ja sanoillaan kaikki jännittämisen oireet. Minulla oli ekakertaa elämässäni kunniakas lämppärin tehtävä. Yhden runon kohdalla sekoilin, mutta selvisin siitä pienellä pakituksella ja tyynellä jatkamisella. Mun ainoa elossa oleva setä, 83, istui kuuntelemassa. Se tuntui ihan itkettävän ihanalta. 

Mietin Tenhon ja Ompun iltojen eroja. Tietysti Tenhossa kilpailu sähköisti tunnelman toisin kuin Ompun esitykset. Myös puitteet puhuvat: Restobar Tenhon hämärä tila vaikuttaa eri tavoin kuin Ompun valaistus. Kummassakaan ei ollut suljetun tilan rauhaa vaan ohi kulkevia ihmisiä, äänten sorinaa, meteliä melkein, joka ei kuitenkaan häirinnyt, sillä mikrofonin vahvistamat runot kuuluivat hyvin. Runojen on hyvä kaikua siellä missä ihmiset ovat, ei suljetuissa kammioissa tai samettiverhoisissa juhlasaleissa. Joku satunnainen ohikulkija voi pysähtyä, viipyä ja innostua tulemaan toisenkin kerran.

Perjantaina kaikui Joutsenlaulu. Hartaasti odottamani KultSin Syysrunomaratonille Seinäjoella suunniteltu Lavarunoustyöpaja oli peruttava osanottajien vähyyden takia.

Ekakertaa viimeisen kerran olin nyt ollut ideoimassa ja suunnittelemassa mitään näin mahtavaa koulutustapahtumaa. Niitä olen ideoinut ja suunnitellut kymmenittäin pitkän työurani aikana. Kaksi muistan aiemmin perutun: Olipa kerran - Det var en gång -symposiumi Vaasassa ja luovuutta luotaava koulutus Lapualla.  Kyllä Joutsenlaulun aika on jo seiskakakkosena.

Lauantaina menin ekakerran Helsinkiin melkein muuten vaan ja asiaohjelman jälkeen uskaltaudun Tennispalatsiin katsomaan Jokeria. Ei ollut ekakerta, kun näin kauhean ja kauhean hyvän leffan, *****. Se on nähtävä toisen, ehkä monennenkin kerran.

Sunnuntaina oli ekakerran ohjelmassa Kimmo Kovasen näytelmä Hyvä minä Heikintorilla, Tapiolassa. Olen huono ymmärtämään lukemaani: Heikintori on kauppakeskus, ei tori. Vartin verran etsin Hyvä minän esityspaikkaa Heikintorin ympäristöstä ennen kuin tajusin, osin Kimmon tekstarin ansiosta, että tila on eka kerroksessa kuluneen ja surullisen kauppakeskuksen sisällä. Näytelmä alkoi riemukkaasti eteläpohojalaasmurteesella kuulutuksella, mutta vaati edetessään mietteliääksi ja vakavaksi. Hyvä minästä ei yhdellä katsomalla selviä. Sitä on pohdittava vielä pitkään.

Täytin ekakerran 73 sunnuntaina. 

Seiskakolme on hyvä ikä löytää uusia ekakertoja!