Runon lohdutuksesta ja flowsta

Flow sieppaa minua harvakseltaan, ja nyt koronakeväänä se tuntuu kiertävän minut kaukaa.

Olen pyöritellyt, katsellut, plaraillut, lueskellut ja miettinyt muutamia runoja: miten osaisin välittää näitten runojen sanoman ja asettaa omat sanani lohduksi koronan ja karanteenien kiusaamalle, masentamalle, surulliselle, epävarmuudessa voimattomalle ja yksinäiseksi itsensä tuntevalle!

Olisin tahtonut kirjoittaa lohduttomuudesta, lohdutuksesta, lohduttamaisesta ja lohdun löytämisestä. Koin itse nämä vaiheet äitinä ja mummana, kun korona ravisteli Milanossa asuvan tyttäreni perhettä.

Flow ei puhaltanut täällä 13. kerroksessa. Epävarmuus vei keskittymiskyvyn ja toi tilalle kummallisen mielikuvaharhailun, josta ei tiedä, onko se totta, television näyttämää, unikuvia vai oman pelokkaan mielikuvituksen näkyjä.

Noita tuntemuksia en halua jakaa.

Lohtua tahdon levittää, iloa ja toivoa. Kirjallisuuden tehtävä on paljastaa tosi tässä ja nyt.

Myös lohtu, toivo ja ilo ovat totta tässä ja nyt.

Olen ollut syvällä pimeässä, kylmässä ja kovassa, mutta hitaasti olen kavunnut sieltä tähän päivään ja valoon.

Hitaasti on flow tyrkkimässä mieltä kirjoittamaan, kankeita sormia keventymään näppäimille,  jakamaan tunteita ja ajatuksia lohduttamaan.

Aretta Inarin Vilkutusheinä (Karisto, 1960) on ollut keittiön(ruoka- ja työ)pöydällä koko kevättalven. Olen paukuttanut ääneen sieltä runon silloin, toisen tällöin, jokaiselle kahdelle kyläilijälle, monille puhelinystäville. Kirjan alaotsikko on Enkelisiunauksia, ja jokainen runo käy lohturunoksi.

KERROS ENKELEITÄ / KERROS ENKELEITÄ / LEIJAILEE KÄÄNTYMISTIELLÄ / EDES TAKAISIN / ETSIVÄT LAPSIA AIKUISIA / JOTTA SAISIVAT SUOJELLA / SAISIVAT SAISIVAT / SIUNATA.

Aretta Inari, ATTA, on viisivuotiaana sanellut/kirjoittanut nämä suloiset runot, joihin Pirkko Mannstén on kuvituksellaan luonut kepeää syvyyttä.

Sirkka Turkan Tule minun kanssani satuun –runo on vaikuttava ja lohduttava. Se koskettaa, liikuttaa, antaa samastumismahdollisuuden ja näyttää valoa huomiseen. Tätä runoa olen vuosikymmeniä kuljettanut koulujen vanhempainilloissa ja monissa muissa aikuisten tilaisuuksissa. Nyt runo tuntuu hyvin ajankohtaiselta.

Tule minun kanssani satuun, on niin kylmä: / kadulla viimakin kulkee kumarassa. / Tule, mennään satuun, suureen kukkivaan kirjaan. / Ensin sen kanteen, / sitten kansien väliin. / Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyynelille. / Ole sinä Puhdas niin minä olen Kirkas. / Ole sinä Lohdutus ja koko maailman Lohtu.

   

Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (Enostone kustannus 2018) –kokoelman alaotsikko on Runoja yksilönkehityksestä. Toivolla, Niinikankaiden neljännellä lapsella on Downin syndrooma. Alun vaikeitten tunteiden, kapinan, purnauksen, jälkeen tulee sopeutuminen ja hyväksyminen: Toivo on yhtä rakas kuin perheen vanhemmat lapset.

Tervetuloa Mongoliaan toimii lohtukirjana Down-lapsen tai muuten erilaisen lapsen vanhemmille. Kuka tahansa vanhempi voi samaistua isän tunnemyrskyihin, lempeisiin askeliin ja ilon löytämiseen: 

Karkuri 

Säntillinen karkulainen / ei kovin kauas ehdi / kun jokainen ovi / pitää paon jälkeen / sulkea / hyvin huolellisesti.

Valkoisessa takissa olen lähinnä mies (Enostone kustannus 2020) on Reetta Huttusen

esikoisrunokokoelma. Siihen on paikallaan tutustua korona-aikana, vaikka sen runot ovatkin yleisiä. Huttunen työskenteleeTampereen yliopistollisessa sairaalassa infektiolääkärinä.

Runoilija käy vuoropuhelua potilaiden, asiakkaiden, sairauksien, diagnoosien, lääkkeiden, kuoleman, pelon, toivon ja itsensä kanssa. Hän on hienosti virittänyt desinfiointinaineilta tuoksuvat tunnelmat ja tunteet runoiksi. Sairaalamaailma on monikerroksinen ja –muotoinen: kaikkien mieslääkärien, valkeitten takkien, kääreiden, stetoskooppien, epikriisien ja lähetteiden seassa on myös runonsiemeniä, jotka ovat kypsyneet vaikuttavaksi kokoelmaksi.

Liian kevyt tai hyvinsyönyt ääneni / on hiottu sädeputkilamppujen alla / enkä ole ollut kiitollinen elämästä / vaikka lupasin päiväkirjoille ja Hippokratekselle

osun tarkalleen sanan viereen / kun haluan lohduttaa ja lohtua / pahanlaatuisilta sanoilta

ei se ole syöpä / nimeämme sen uudelleen / se on yhtä vähän kuin ehtyvä joki / kompostiin kuuluva banaaninkuori

Harri Hertellin Kaikki tunteet ovat sallittuja (Enostone kustannus 2020) on runoilijan kuudes kokoelma. Se on miehen runopuhetta rakkaudesta, perheestä, lapsista, isyyksistä, ja se on täynnä toivoa ja luottamusta, vaikka välillä ei kaikki hyvin olisikaan.

Kuulin runopää Hertellin esittävän itse runonsa Olen onnellinen Omppu Open Mic Stagessa ja aioin oitis pyytää Enostonen kustantamoa julkaisemaan äänikirjana Hertellin itse lukemia runoja. En kuitenkaan ole ehtinyt. Mutta toivon yhä. Hertellin runoissa on jotain aavistuksenomaisesti samaa kuin monissa Jevgeni Jevtusenko runoissa, erityisesti Olen vaiti ja huudan –kokoelmassa.

Harri Hertell on selkeästi lavarunotyyppi: hänen runojaan on helppo kuunnella, ne eivät vaadi silmillä avaamista. Se ei suinkaan tee runoista heppoisia tai kertakäyttöisiä. Kaikkiin sallittuihin tunteisiin on palattava uudelleen. 

Olen onnellinen /  kaikista niistä hetkistä jotka saan viettää / perheen kanssa / itkupotkuraivareista aamulla / flunssaoksennuksista soffalla/ ja vauvan sinapeista paidalla.

Olen onnellinen / vaikka vaimo väsyneenä sanoo vitun idiootiksi / vaikka uupumuksesta kadotan / lompakon, padin ja rakkaan kaulaliinan.

Olen onnellinen / vaikka sovittu saunailta jää välistä kun / emme saakaan hoitoapua / syysloma muuttuu heti ensimmäisenä päivänä sairaslomaksi / ja viini pullossa / on jo ehtinyt etikoitua.

Olen onnellinen / vaikka tahtoisin nähdä kamuja / nauraa tyhmille vitseille / kuunnella frendien kanssa musiikkia / ja lipitellä pari kylmää olutta.

Olen onnellinen vaikka uusi ostoskeskus on nimeltään Mall of Tripla / vaikka Jussi Halla-Aho on edelleen suosittu / vaikka en ehtinyt sienimetsään / tänäkään syksynä.

Olen onnellinen vaikken ehdi enää koskaan kalaan / vaikka jokainen tapahtuma josta olen ’interested’ / jää välistä / vaikka liian monet kieltävät / mitä olemme tehneet / ja edelleen teemme luonnolle.

Olen onnellinen / koska minulla on ollut niin paljon kaikkea / koska minulla on edelleen niin paljon kaikkea hyvää / koska pystyn näkemään sen / se ei tarkoita ettenkö tuntisi ja näkisi /

myös surua ja ahdinkoa mutta / nyt voi olla onnellinen / ja tiedän ettei se ole helppoa.

Kun tässä naputellessa luen Olen onnellinen –runoa uudelleen, näen että runo ei ole vain miehistä runopuhetta, vaan hyvin inhimillistä, ihmisen elämää runoa.