Ystävän menetys

Tapasin Marja-Leena Tiaisen Kajaanissa Kirjastopäivillä noin vuosisata sitten. Fanitin häntä Tammen Vihreä Varis –sarjassa ilmestyneiden Ville Vatasten takia. Pesäpalloa harrastava Ville oli hiljan muuttanut Itä-Suomeen Nurmoosta. – Miksi Nurmoosta? utelin kirjailijalta. – Nurmon Jymy on niin kiehtova pesisseuran nimi!

Lasten- ja nuortenkirjastonhoitajana luin tietenkin kaikki etunimikaiman kirjat, ja moni niistä kuului kirjavinkkarin kassiklassikoihin. Kireitä siimoja, Antti kuvaa kalastusretkeä Tenolle. Viihdyin kirjan parissa hyvin ja opin paljon. Titin, jalan ja kojamon.

 Monesti palkittu Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut kymmeniä lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja aikuistenkin kirjoja. Hänen kielensä on elävää, ilmaisuvoimaista suomea, joka taipuu myös tiiviiksi selkokieleksi. Luin selkokielisen Poika joka katosi – kirjan (Avain, 2015) ääneen Niittyvillan koulun yläluokkalaisille, eikä yksikään muu kirja tai tarina saanut melko rauhattomia kavereita kuuntelemaan yhtä keskittyneinä.

Viime vuonna ilmestynyt Sydänystäväni Kirsti (Icasos) kertoo 59-vuotiaasta Sirkasta ja hänensurustaan rakkaan ystävän menehdyttyä kolarissa. Sirkan puoliso Pentti on kova kalamies. Hän on melko hiljainen mies, mutta muuttuu Lapissa aivan toiseksi, kalajuttuja piisaa. Tyttäret Maarit ja Sanna ovat jo omillaan, kuopus Sami on myös räpistelemässä kotipesästä maailmalle. Hän keskeyttää intin ja hakee sivariksi. Samin homous yllättää vanhemmat, mutta isoksi tragediaksi asiaa ei paisuteta. Velvollisuudentuntoinen Sirkka käy lähes päivittäin katsomassa äitiään Annalan palvelutalossa.

Kirsti ja Sirkka ovat reissanneet yhdessä jo 13 maassa. Nyt he miettivät minne matkustaa Sirkan 60-vuotispäivää viettämään. Kirsti ehdottaa Utsjokea,Tenoa.

- Matkoille minä kyllä haluan, mutta että Tenolle…Voi hyvänen aika, Kirsti, oletko sinä tosissasi?

- Ei Sirkasta ole lohensoutajaksi, Pentti virkkoi. – Sinusta vielä vähemmän.

Kirsti kiittää Penttiä kannustuksesta, mutta jatkaa sinnikkäästi: - Pentti ja Veikko voivat kalastaa, ja me Sirkan kanssa retkeillään omin päin.

Kun Sirkka palaa pesisottelun kioskivuorosta, odottavat Sanna ja Pentti vakavina häntä.

- Käyhän istumaan, Pentti kehottaa ja kertoo Kirstin olleen auto-onnettomuudessa.

- Äiti, Kirsti on kuollut, sanoo Sanna.

Lamauttava tunne tyhjentää ilmat Sirkan keuhkoista. Maailma kiepsahtaa ympäri. Häntä oksettaa.

Sirkka ja Kirsti ovat jakaneet ilot ja surut vuosikymmeniä ja tehneet kaikkea yhdessä. Nyt Sirkan elämään on ilmaantunut ammottava aukko. Hän hoitaa sijoitusneuvojan työnsä, tekee kotihommat, käy kaupassa, tapaa ihmisiä, mutta tuntuu että hän on vain puoliksi läsnä ja olemassa. Vain Kirstin haudalla hän on itsensä. Hän kertoo Kirstille ajatuksiaan ja tunteitaan, joista ei kenellekään kykene avautumaan.

Sami muuttaa Helsinkiin, Maarit ja avopuoliso eroavat ja työssäkin tulee ikäviä tilanteita. Sirkan äiti kuolee. Sirkka äksyilee puolisolleen. 

Kohta 60. Elämä on ohi. Kukaan ei voi Kirstin paikkaa täyttää. Sirkka ei jaksa enää. Ei ole enää mitään odotettavaa. Suru väsyttää armottomasti. Sirkalla on burn out, työpaikkalääkäri toteaa ja kirjoittaa hänelle sairauslomaa. Sirkka saa nyt luvan perästä levätä ja yrittää ottaa rennommin. Hitaasti hänen mielensä kevenee.

Aika soljuu eteenpäin. Sirkka käy yhä juttelemassa hautausmaalla Kirstille. Siitä on tullut kylällä puhumista, Pentti kertoo ja Sirkka tietenkin loukkaantuu. Nyt hän voi kuitenkin äidin haudalla käydessään tervehtiä Kirstiä.

Sydänystäväni Kirsti sai minut miettimään rakkaan ihmisen menettämistä. Rakkaan, oli se lähiomainen tai ystävä, äkillinen kuolema on aina shokki ja aiheuttaa syvältä viilltävää kipua. Aluksi traaginen tapahtuma ei tunnu todelta, mutta vähitellen epäusko muuttuu epätoivon ja vihan kautta suruksi, ja jonkin ajan kuluttua menetykseen suostumiseksi.

Aika parantaa on usein sanottu lohdutusyritys. Jokaisen rakkaan kuoleman kohdalla olen vastustanut tuttua fraasia, mutta hyväksyessäni surun se alkaa hellittää ja muuttuu kaipaukseksi.

Uskon Sydänystäväni Kirstin lohduttavan hiljan hyvän ystävän tai läheisen menettäneitä. Ehkä samastuminen Sirkan suruun auttaa murheellista kokemaan, että hän ei ole ainoa, joka on menettänyt läheisen. 

Kirstin ehdotus syntymäpäivän vietosta Tenolla on muhinut Sirkan mielessä. Hän ehdottaa mökin varaamista kahdeksi viikoksi.  MMarja-Leena Tiainen on ahkera Lapin kävijä, maisemat ovat tuttuja, ja hän kuvaa aistittavasti Lapin lumon. Sirkka pelkää pitkästyvänsä Tenolla ilman Kirstiä, ihan turhaan. Ja kohta on 60-vuotissyntymäpäivä.